+ ILOVAARIROCK 2009
ETUSIVU ESIINTYJÄT KLUBIT KUVIA GOR LINKIT GOR-BÄNDIT MEDIA KESKUSTELU TIEDOTTEET

ILOVAARIROCKISSA PANOSTETAAN YLEISÖN VIIHTYVYYTEEN

Neljännentoista kerran järjestettävässä Ilovaarirockissa panostetaan yleisön viihtyvyyteen. Koko Ilosaari on tarjoilualuetta ja toisen lavan sijoittelulla pyritään alueesta tekemään entistä väljempi. Yleisöllä on aiempiin vuosiin verrattuna paremmat mahdollisuudet liikkua alueella, koska väliaitoja tarjoilualueen ja alkoholittoman alueen välissä ei tarvita. Edellisvuoden tapaan Ilovaarirock on myös tänä vuonna K18 - tapahtuma.

Ilovaarirock-lippujen ennakkomyynti alkaa kesäkuun toisella viikolla.

PDF-tiedote lipunmyynnistä


ILOVAARIROCKIN PÄÄESIINTYJÄT ERNOS, AGENTS JA CLIFTERS

Ernos - yhtyeellä on pitkä historia, sillä ensimmäinen kokoonpano perustettiin jo vuonna 1965. 43 vuotta sitten julkaistiin ensimmäinen levy 11.6.1966, 21-vuotiaan Erno Lindahlin oma sävellys ja sanoitus "Yksin".

Ernos koottiin uudelleen nykyiseen kokoonpanoonsa vuonna 1993. 25 vuoden tauon jälkeen 60-luvun musiikki alkoi soida kuin disketille tallentuneena entiseen malliin. Nykyinen Ernos on samassa kokoonpanossa kuin 40 v sitten, vuosina 1968 -1970: Erno Lindahl laulu ja kitara, Ilari Hannula ja Kati Borg - Penttilä laulu, Marjo-Riitta Kervinen laulu ja kosketinsoittimet, Yogi Laakso kitara, Sebastian Nurmi basso ja Timo Penttilä rummut. Siis täysin aito kokoonpano 60-luvulta, joka nyt v. 2009 esiintyy jo kuudettatoista vuotta.

Historiallinen muutos bändissä tapahtui juuri vuonna 1968, jolloin tytöt tulivat mukaan bändiin vahvistamaan laulustemmoja. Ulkomaisten esikuvien mukaan Suomessakin monessa bändissä laulettiin äänissä, mutta missään muussa kokoonpanossa ei ollut mukana naisia. Ernos on aina ollut tunnettu Ernon sävellyksistä ja moniäänisestä laulustaan. Vuosina 1966-1968 levytettiin "Harha", "Turhaan", "Myyty mies", "Maria" ja "Kaikki hyvin", joka on tunnettu Beach Boys - melodia Good Vibrations. LP-levy "Rutto ja romu" vuonna 1968 taas oli ensimmäinen kokonaan suomeksi laulettu pop-levy. Alkuajan tuotannosta suurin osa oli muista yhtyeistä poiketen Ernon omia sävellyksiä ja ne esitettiin suomeksi. Levy-yhtiöt satsasivat monien bändien kanssa ulkomaisiin käännösiskelmiin ja toki Ernoskin levytti muiden hittejä. Vieläkin radiossa soivat "Ei hätää" (Eleanor), "Elämältä halua en enempää" (Obladi Oblada), "Kesäaikaan vaan" (Mungo Jerryn hitti In the Summertime) ja "Jos vain käyt takaisin" (Goodbye Blackberry Way). Suomen ensimmäinen live - konserttitaltiointi äänitettiin Kulttuuritalolla kun Ernos - levy "Lekaa Otsaan" levytettiin. "Maria Louiza" levytettiin 1968 ja se nousi listoille talvella 1969. Samana vuonna Ernos valittiin Suosikin äänestyksessä vuoden suosituimmaksi bändiksi.


Agents-yhtye perustettiin syksyllä 1979, kun Tuomari Nurmion ja Köyhien ystävät -yhtyeen tiet erosivat. Köyhien ystävissä soittivat Nurmion ohella Esa Pulliainen (kitara), Hans Etholén (basso) ja Juha Takanen (rummut). Esan, Hansin ja Juhan mukaan liittyivät Jukka Ollila (koskettimet) ja Esan veli Kai Pulliainen. Kai ryhtyi soittamaan bassoa, Hans komppikitaraa. Laulusolistiksi kiinnitettiin Beat-Pete. Agents oli syntynyt.

Agentsin ohjelmisto koostuu käytännössä kokonaan alun perin muiden säveltämistä ja esittämistä kappaleista. Syitä Agentsin suosioon on varmasti monia, mutta tärkeimpiä niistä ovat varmasti hyvin valitut kappaleet, slaavilainen melankolia, bändin sielun ja moottorin Esa Pulliaisen helmeilevä ja puhdas kitarasoundi sekä hänen tekemänsä erinomaiset ja tyylitajuiset sovitukset.

Agents teki heti vuoden 1979 lopulla klassisen singlen "Jätkän twist / Kitara twist". Seuraavan vuoden alkupuolella ilmestyivät singlet "Snake shake / Sydänsuruja" ja "Agents Arabiassa / Se jokin sinulla on". Vuoden 1980 aikana ilmestyi myös debyyttialbumi nimeltään "Agents". Agentsin musiikillinen tyyli perustui beat- ja rautalankasoundeihin, mikä poikkesi radikaalisti tuon ajan musiikin valtavirrasta.

Syksyllä 1981 alkoi Agentsin ja Rauli "Badding" Somerjoen menestyksekäs yhteistyö. Agents säestikin Somerjokea hänen uran loppukauden unohtumattomilla levyillä: "Ikkunaprinsessa", "Tähdet, tähdet" ja "Laivat" (Agents esiintyi Laivat -LP:llä salanimellä The Young Beats). Ikimuistoinen taltiointi tältä kokoonpanolta on Mika Kaurismäen elokuvassa Arvottomat.

Rauli Somerjoen ohella Agentsin toisena solistina 1980-luvun alkupuolella oli ähtäriläinen Pekka Tammilehto. Pekka oli saanut Jussi & The Boys -yhtyeen kitaristina ollessaan taiteilijanimen Topi Sorsakoski. Topin vakiinnuttaessa paikkansa Agentsin ykkössolistina yhtye saavutti kasvavaa suosiota ja pääsi jo suurempiin paikkoihin soittamaan. Bändiin liittyivät tanssitytöt Mari Hatakka ja Tiina "Pink" Isohanni. Varsinainen läpimurto tapahtui vuonna 1986 In beat -LP:n julkaisun jälkeen. Topi Sorsakoski & Agents tuli tunnetuksi koko Suomessa.

Topi Sorsakosken ja Agentsin teiden erottua tapahtui Agentsin kokoonpanossa muutos. Vanhojen jäsenten Esa ja Kai Pulliaisen lisäksi yhtyeeseen liittyivät mukaan Heikki Sandrén (rummut) ja J.P. Virtanen (koskettimet). J.P. Virtanen on ollut levytyksien lisäksi toisinaan mukana myös keikoilla. Uudeksi laulusolistiksi kiinnitettiin Jorma Kääriäinen. Jorman sametinpehmeä ääni ja teeskentelemätön tyyli toivat uuden, oman lisänsä Agents-soundiin.

Lokakuussa 2006 Agents ilmoitti jäävänsä pitkälle keikka- ja levytystauolle. Laulusolisti Jorma Kääriäinen esiintyy tällä hetkellä sooloartistina ja julkaisi uuden soololevynsä, "Yhden tähden hotellin keväällä 2007". Agents julkaisi elokuussa 2008 uuden studioalbumin "Agents .... Is Beat! - Instrumental 2008 Recordings". Albumi koostuu ainoastaan instrumentaalikappaleista. Myöhemmin elokuussa 2008 ilmoitettiin, että Agentsin uudeksi laulusolistiksi on valittu Vesa Haaja, joka on aiemmin laulanut Whistle Bait -yhtyeessä. Yhtyeeseen liittyi myös saksofonisti Juho Hurskainen.


Clifters on vuonna 1979 perustettu suomalainen pop/rock-yhtye. Yhtye otti vahvoja vaikutteita The Beatles -yhtyeeltä, ja eräs sen tunnetuimmista kappaleista on The Beatles -cover "Elekieltä" (alun perin "Here Comes the Sun"). Cliftersin johtohahmoina toimivat Jiri Nikkinen ja Luri Luokkala. Myös kitaristi Lare Murtomaa on ollut mukana yhtyeessä ensimmäisestä lp-levystä alkaen, mutta yhtyeen rumpalit ovat vaihdelleet aikojen saatossa useasti.

Ensimmäinen single "Sitting in my room" julkaistiin vuonna 1984. Sitä seurasi ensimmäinen albumi Kuningas vuonna 1987. Toinen levy, Kuningatar, menestyi jo hyvin ja valittiin vuoden levyksi 1988. Läpimurron yhtye teki vuonna 1989 julkaistun Sexi on in -levyn myötä. Levy sisälsi muun muassa radiohitit "Elekieltä", "Leikkikalu" ja "Angelica". Kaikki levyn laulut olivat käännöskappaleita, ja niiden teksteistä vastasi Jaana Rinne.

Levy-yhtiön painostuksesta Clifters julkaisi nopeasti toisenkin cover-levyn Humala on Jumala vuonna 1990. Sitä seurasi kolmoslevy Pirun kaunis nainen vuonna 1992. Näiden kolmen albumin johdosta bändi usein mielletäänkin cover-bändiksi, vaikka pääosa tuotannosta onkin omia, lähinnä Jiri Nikkisen kirjoittamia lauluja. Vuonna 1992 Nikkinen ilmoitti eroavansa yhtyeestä, turhautuneena julkaisupolitiikkaan ja yhtye jäi telakalle. Nikkinen jatkoi uraansa ensin Revolver-yhtyeessä ja tämän jälkeen sooloartistina.

Clifters teki ensimmäisen comeback-yrityksensä vuonna 1997 POP-levyn myötä. Albumi sisälsi kaksi uutta Nikkisen ja Luokkalan kappaletta ("Jean D'Arc" ja "Kuu soi kumisooloo"), muiden "uusien" kappaleiden ollessa vuodelta 1990, levy-yhtiön cover-levyn tieltä hyllyttämiä originaaleja.

Vuonna 2002 yhtye herätettiin jälleen henkiin, kun sitä pyydettiin soittamaan Raumanmeren juhannukseen. Yhteistyö toimi ja syksyllä julkaistulle Clifters On In - kokoelmalle yhtye nauhoitti kaksi uutta kappaletta (toisen ollessa uusi versio "Hyvä Bore" -kappaleesta). Vuonna 2004 julkaistiin levy "NYT", joka sisälsi pelkästään uutta ja omaa materiaalia. Cliftersin viimeisin levy on 9. toukokuuta 2007 ilmestynyt "Bang Bang".

Arto Pippuri
puheenjohtaja
arto.pippuri@jns.fi
0400 – 673 195
Ilkka Korjus
tiedottaja
ilkka.korjus@arenapartners.fi
0500 – 576 236
Ernos - Agents - Clifters
www.ernos.fi
www.agents.fi
www.clifters.fi